Tervetuloa Gullön krouviin!

Gullön krouvi on tilausravintola jossa pidetään juhlia, häitä ja kokouksia. Komea krouvi sijaitsee kartanon mahtavassa 1860-luvun kivinavetassa, josta on kauniit näkymät yli vanhan kulttuurimaiseman kartanonlahdelle. Salissa on tilaa sadalle vieraalle. Paksut kiviseinät, ikkunasyvennykset ja massiiviset kattopalkit luovat rustiikin tunnelman. Krouvi on avoinna vuoden ympäri, poikkeuksena heinäkuu jolloin olemme kesälomalla.

Metsän ja meren makuja

Gullön krouvi tarjoaa lähiruokaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Tarjoamme omien metsiemme hirveä, valkohäntäpeuraa ja metsäkaurista. Kokkimme Anders Lagerström on itse kokenut metsästäjä ja seuraa tarkasti riistan kulun jahtipaikalta kartanon oman teurastamon ja kylmätilojen kautta edelleen keittiöön ja vieraiden lautasille.

Linturuokalajien raaka-aineet tulevat Gullön kaislikkoisilta rannoilta tai ulkosaariston luodoilta. Sienet ja marjat haetaan omasta metsästä ja suurin osa vihanneksista ja yrteistä kasvatetaan kartanon kasvimailla ja kasvihuoneessa. Kalaa ostamme aina mahdollisuuksien mukaan ympäröivän saariston kalastajilta. Muutkin tarvikkeet pyrimme hankkimaan aina paikallisilta toimittajilta.

Gullön krouvissa nautitte hyvästä ruoasta joka on valmistettu huolella valikoiduista raaka-aineista!

Graavattua hirvenfileetä salaattipedillä.
Metsäkauriin pihvi, perunaduchesse ja porkkana-raparperichutney.